Asiakastarinat - yritysvierailu 24.10.2017

RT-Tukku Oy

11

RT-Tukku Oy

Biobe-venttiilien asennusta ja huoltoa

RT-Tukku Oy on Biobe-tuotteita myyvä ja asentava pitkäaikainen yhteistyökumppanimme Kuopiosta. Yrityksen toiminta-aluetta on Savon seutu ja erityisesti Kuopion talousalue. 

RT-Tukku Oy aloitti toimintansa vuonna 1996 Jouko Johanssonin toimesta. Tuolloin yritys myi ja asensi ikkunoita ja ovia rakennusliikkeille ja yksityisasiakkaille.  RT-Tukun palveluihin on kuulunut alusta lähtien myös  Biobe-venttiilien asennukset sekä muu rakennusvarustelu. Yritysnimi ja osa liiketoiminnasta siirtyivät Ari Häkkisen omistukseen vuonna 2007. Ennen RT-Tukun siirtymistä nykyiseen omistukseen, Ari työskenteli sekä rakennuksilla timpurina että yrittäjänä vuodesta 1996 vuoteen 2006 Tiivi-ikkunamyynnin parissa yritysnimellä Edustusliike tmi A. Häkkinen. Kaupan myötä toiminta laajeni koskemaan myös kattoremontit, ulkoverhoukset sekä laiturit asennuksineen. Yritys toimii tällä hetkellä myös Lammin-ikkunoiden asentajakumppanina. Vuonna 2011 yhtiömuoto muutettiin osakeyhtiöksi. Yhtiö työllistää nykyisellään 6-9 henkilöä vuoden ajasta riippuen.

 

11

Ari Häkkinen ja Lasse Hynninen Biobe-venttiilivaraston äärellä.

Yhteistyössä
  • Ari Häkkinen, toimitusjohtaja, puh.040 5774324, ari.hakkinen@rt-tukku.fi
  • Kim Konnos, teollisuusmyynti, 040 5619 508, kim.konnos@scancerco.fi

     

RT-Tukku on ollut Scancercon (aik. Scanfinn Oy ja Biobe Oy) asiakas ja asentajakumppani pitkään. Toimitamme heille Biobe-ilmanvaihtotuotteita.

Yritysvierailu 24.10.2017

Tutustu myös:

11
Hyvinkään Puuseppien Oy
11
Karelia Ikkuna Oy
11
Kuhmon Ikkuna Oy
Visit Us On FacebookVisit Us On InstagramVisit Us On LinkedinVisit Us On Youtube