Väliovien kätisyyden määrittely on kimuranttia

Scancerco / Jutturuutu / Väliovien kätisyyden määrittely on kimuranttia

Uuden oven odotus saattaa päätyä pettymykseen, jos saranointi onkin eri puolella ovea, kuin missä sen on olettanut olevan. Turhautumista ei vähennä sekään, että kömmähdys voi sattua kenelle tahansa. Välioven kätisyydestä on lähes yhtä monta tulkintaa kuin tulkitsijaa. Terminologia vaihtelee myös arkkitehtien, rakentajien ja puuseppien kesken, koska yhtä tulkintaa asiasta ei ole olemassa. 

11

Auki vedettävissä ja auki työnnettävissä ovissa kätisyystulkinta ei ole yksiselitteinen. Mitkä ovet ovat sinusta vasenkätisiä? Onko joukossa myös oikeakätisiä?

Oven kätisyyden määrittely on kimuranttia 
– vai onko sittenkään?

Välioven kätisyydestä on lähes yhtä monta tulkintaa kuin tulkitsijaa. Tulkinta riippuu toki myös ovityypistä. Paitsi itse oven saranat ja muu heloitus, myös tulkitsijan maantieteellinen sijainti vaikuttaa kätisyyden määrittelyyn ja tulkintaan, sillä toisaalla oven ulkopuoleksi katsotaan eri puoli ovea kuin toisaalla. Sama koskee lukitusta. Toisaalla suljettava tila lukitaan sisältä päin ja toisaalla ulkoa päin. Esimerkiksi Iso-Britanniassa lukittava puoli on aina ulkopuoli, kun se meillä tuppaa olemaan oven sisäpuoli. 

Lisäksi meillä lasiaukolliseksi oveksi määrittelemä rakennuselementti määritellään toisaalla ikkunaksi ja niiden kätisyys katsotaan joko rakennuksen ulko- tai sisäpuolelta riippuen määrittäjän kotimaasta tai oppimasta tarkastelutavasta.

11

Määrittelyn haasteet

Väliovissa, joiden heloitus tai rakenteelliset elementit ovat käytettävissä peilikuvana, ei ole tarvetta määritellä kätisyyttä. Tällaisia ovat esimerkiksi liukuovet, joita ei lukita. Kun oveen lisätään lukitusominaisuus, kätisyyden määrittely tulee tarpeeseen, jotta lukitushelat tulevat halutulle puolelle ovea. 

Saranaovien kohdalla kätisyyden määrittäminen voi saada aikaan kiivaan väittelyn. Yksi tarkastelee kätisyyttä painikkeen sijoitusreunasta tai käsiotteesta, toinen oven avautumiskaarella, kolmas avaajan sijainnista ja neljäs isommasta tilasta pienempään siirtymän kautta. Saranoinnin ja lukituksen puolikin kilpailevat tasaväkisesti muiden määritysperusteluiden kanssa. Jollekin ovilehden sijaintipuoli kynnykseen nähden on relevantti peruste, joskin haastetta tulkintaan lisäävät kynnyksettömät oviratkaisut. Haastetta lisää se, että ovi voi olla joko aukivedettävä tai aukityönnettävä eli sisäänpäin avattava. Myös Suomessa tavanomaisin aukivedettäviin oviin tottuneille tästä poikkeavat ovityypit ovat haasteellisia määritettäviä.

Meillä väliovet ovat lähes poikkeuksetta aukivedettäviä, mutta maailmalla on paljon yleisempää kohdata auki työnnettäviä eli sisäänpäin aukeavia ovia. Meistä useimmat lienevät ihmetelleet lomamatkoillaan esim. pienten yleisökäymälöiden ovien avautumissuunnasta johtuvaa ahtautta, kun olemme tottuneet siihen, että ovi ei aiheuta sisäänpääsyn hankaluutta. Lisämausteensa soppaan tuovat saranaovet, jotka aukeavat sivukarmiensa välissä.

Kätisyyden määrityksiä verkosta

Muutama verkosta suomenkielisiltä sivuilta poimittua neuvoa kysyjille avaavat kätisyyttä näin:

”Oven kätisyys tarkoittaa mihin suuntaan ovi aukeaa. Kätisyysvaihtoehtoja on neljä riippuen siitä, avautuuko ovi sisään- vai ulospäin, oikealle vai vasemmalle. (abloy.fi))

”Oven kätisyys katsotaan aina oven avautumispuolelta. Avautumispuolelta näet oven saranat ja avaat oven vetämällä itseesi päin. Helppo tapa kätisyyden määrittelemiseksi on katsoa ovea saranoiden puolelta. (rakentaja.fi)

”Ikkuna tai ovi on vasenkätinen, kun se avautuu aukeamissuunnasta luontevasti vasemmalla kädellä. Painike on tällöin oikealla puolella ja saranat vasemmalla puolella. (ikkunawiki.fi)

”Ulko-oven kätisyys katsotaan rakennuksen ulkoa. Vasenkätisessä ovessa saranat ovat vasemmalla puolella. (verkkokauppa.pihla.fi)

Kätisyys katsotaan oven avautumissivun puolelta. Oven avautumispuoli on se, jolla näet oven saranat ja vedät oven auki itseesi päin. Oikeakätisen oven saranat ovat oven avautumispuolella oikealla ja ovi vedetään itseen päin auki. (jeld-wen.fi)

11
11

Auki vedettävät ja auki työnnettävät saranaovet

Saranaovia on auki vedettäviä ja auki työnnettäviä. Kuten kokemuksesta tiedämme, Suomi on auki vedettävien saranaovien luvattu maa. Auki vedettävissä ovissa karmien näkyvimmät pinnat jäävät lukittavan huoneen puolelle piiloon, kun ovi on suljettuna. Suomessa näkee harvemmin toteutusta, jossa ovi on asennettu seinään niin, että karmit näkyvät ensisijaisiin tiloihin. Näissä ovilehdet esitellään avautumispuoleiseen karmin reunaan sijoitettuina, joko vasen- tai oikeakätisenä. Edellä mainittujen lisäksi markkinoilla on myös saranovia, joiden ovilehti avautuu karmiensa väliin.

Auki vedettäviin oviin tottuneelle auki työnnettävän oven kätisyys voi olla kinkkinen määriteltävä. Auki työnnettävä ovi, jonka saranat ovat työntäjästä katsottuna oven oikealla puolella, avataan oikealla kädellä. Mikäli auki työnnettävän oven avautumissuuntaa katsotaankin avautumispuolelta, muuttuukin saranointi vasempaan reunaan, jolloin myös ovi avattaisiin vasemmalla kädellä. Koska meillä Suomessa tutuinta auki vedettävää ovityyppiä tarkastellaan ulko- ja sisäpuolena ovilehden karmireunaan sijoittumisen mukaan, ristiriita maailmalla käytettyyn tulkintaan on ilmeinen. 

Mutta, onko oikeaa edes olemassa? Se mistä avautuminen määritetään, vaikuttaa siihen suoraan siihen pidetäänkö ovea auki työnnettävänä vai auki vedettävänä. Se taas vaikuttaa kätisyyteen.

11
11
11
Auki vedettävä  on Suomessa tyypillisin saranaovi

Suomessa tyypillisin saranaovityyppi on nk. auki vedettävä saranaovi, jossa avaaja seisoo oven avautumispuolella ja ovilehti on sijoitettu avaajan puolelle karmia. Saranointi, joka voi olla näkyvä tai integroidu on meillä kätisyyden määrittelypiste. Luonnollinen avautumisote vasemmalta saranoidun oven avaamiseen on vasemmalla kädellä (vasenkätinen) ja oikealta saranoidun avaamiseen oikealla kädellä (oikeakätinen). 

Auki vedettävässä ovessa vedämme ovilehden auki itseemme päin. Pidämme ovilehden etu- eli ulkopuolena  ovilehden vetopuolta, jolle oven avautumiskaari piirtyy. Tällöin ovikarmin sisäpinnat eivät näy oven ulkopuolelle. Tällainen ovi lukitaan meillä tyypillisimmin oven takapuolelta eli sisäpuolelta. 

Auki vedettävää ovea kutsutaan maailmalla pull-ovityypiksi ja out-swing oveksi.

 

Sisäänpäin avautuvat haastavat tutun käsitteeen

Maailmalla auki työnnettäviä ovia kutsutaan myös sisäänpäin avautuviksi oviksi. Tämän nk. push-ovityypin kätisyyden määrittäminen aiheuttanee meillä eniten päänvaivaa, sillä meillä toissijaiseen tilaan avautuvaa ja sieltä käsin auki vedettävää ovea ei kutsutakaan auki työnnettäväksi vaan avautumiskaaren mukaisesti auki vedettäväksi.

Käsitettä sekoittaa lisäksi Suomessa erittäin harvinainen ovityyppi, jossa ovilehti on sijoitettu karmin ensisijaisen tilan puolelle, mutta ovilehti avautuu toissijaiseen tilaan karmiensa väliin. Erona edelliseen on, että oven karmit eivät näy ensisijaiseen tilaan kuten eteiseen tai olohuoneeseen ja että karmit rajoittavat avautumiskulmaa. Sisäänpäin avautuva ovityyppi on meillä Suomessa harvinainen mm. siksi, että turvallisuusmääräyksemme edellyttävät, että lukittavan oven tulee avautua pakenemis- tai pelastussuuntaan hätätilanteessa, esim. sairaskohtauksen sattuessa wc:ssä.

11

Saranaovien kätisyystulkintaa meillä ja maailmalla

Koska kätisyystulkinta on kovin moniääninen ja vaihtelee esim. tulkintapisteestä ja tulkitsijalle tutuimmasta oven avautumissuunnasta, esittelemme kätisyystulkintaa myös maamme ulkopuolella. 

Ensimmäinen esimerkki

Ensimmäinen esimerkki on aukivedettävä saranaovi. Meillä Suomessa tällainen ovi asennetaan tavanomaisesti siten, että karmien sisäpinnat ja mahdollinen kynnys näkyvät oven sisäpuolella, joka on samalla lukittava puoli. Tulkintamme oven ulkopuolesta on sama kuin maailmalla, mutta meillä lukitus on eri puolella ovea. 

11

SUOMI: vasenkätinen, auki vedettävä. Kuvassa on Suomessa tyypillisin välioviratkaisu, jossa ovilehti on karmissaan avaajan puoleisessa reunassa ja ovilehti avautuu eteensä eli ovi on auki vedettävä. Lukitus ovessa on sisäpuolella, vääntönupista. Meillä tällaista ovea kutsutaan vasenkätiseksi, koska vasemmalta saranoitu ovi avataan luontevasti vasemmalla kädellä.

Lukitus ovessa on sisäpuolella, vääntönupista.

Piirros: Scancerco Oy

11

Vasenkätinen, auki vedettävä. Kuvassa avaaja seisoo oven lukittavalla puolella, joka on samalla oven ulkopuoli. Avaaja vetää vasemmalta saranoidun oven auki vasemmalla kädellään. Oven sisäpuoleksi määritellään tässä puoli, jonne avaaja on siirtymässä. Ovilehden sijaintia suhteessa karmin tai kynnyksen ulko- tai sisäreunaan ei huomioida. Ovi on vasenkätinen (LHR).  

Kuvalähde: http://www.beaconcdl.com

11
11

Oikeakätinen, ulos aukeava. Avaaja seisoo oven ulkopuolella ja vetää vasemmalta saranoidun oven auki vasemmalla kädellään siirtyäkseen sisäpuolelle. Ovi on oikeakätinen (RH out-swing).  

Kuvalähde: http://www.schererbros.com/interior_doors

 

Toinen esimerkki

Tässä esimerkissä kätisyystulkinnat ja avautumistapa poikkeavat toisistaan, vaikka ovet ovat samanlaiset lukitusta myöden. Suomessa ovi vedetään auki, toisaalla se työnnetään auki. Lisäksi Suomessa ulkopuoleksi mielletty puoli ovesta onkin toisaalla sisäpuoli.

11

SUOMI: vasenkätinen, auki vedettävä. Näin esitettyä väliovea pidetään Suomessa yleisimmin auki vedettävänä (esim. lukittava wc ) ja vasenkätisenä, koska kätisyyttä katsottaessa avaajan oletetaan seisovan avautumissuunnan puolella.  Ovilehden etupuolena pidettäisiin avautumiskaaren puolta, koska kiinteä kynnys näkyy ovilehden takapuolella. Nyt avaaja on piirretty oven sisäpuolelle.

Piirros: Scancerco Oy

11

Oikeakätinen, auki työnnettävä. Avautumissuunta on tyypillinen maissa, joissa ovet työnnetään auki. Kuvassa avaaja seisoo oven lukittavalla puolella ja työntää oven auki oikealla kädellään siirtyäkseen sisäpuolelle. Avaajan puoli katsotaan ulkopuoleksi. Ovi on oikeakätinen (RH).

Kuvalähde: http://www.beaconcdl.com

11
11

Oikeakätinen, sisään aukeava. Avaaja seisoo oven ulkopuolella ja työntää oven auki oikealla kädellään siirtyäkseen oven sisäpuolelle. Ovi on oikeakätinen, auki työnnettävä (RH in-swing).

Kuvalähde: http://www.schererbros.com/interior_doors

 

Kolmas esimerkki

Kolmannessa esimerkissä molemmat ovet ovat samankätisiä ja niissä on samat ulko- ja sisäpuolet. Lukitus on kuitenkin eri puolella ovea. Tämä on peilikuva esimerkille yksi.

11

SUOMI: oikeakätinen, auki vedettävä. Avaaja seisoo oven ulkopuolella ja vetää oikealla kädellään oven auki siirtyäkseen oven sisäpuolelle, joka on oven lukittava puoli. Saranointi on karmissa avaajan puolella, jolloin oven avautumiskaari on avaajan puolella. Ovi on oikeakätinen.

Kuvalähde: Scancerco Oy.

 

11

Oikeakätinen, auki vedettävä. Avaaja seisoo oven lukittavalla puolella ja vetää oikealla kädellään oven auki siirtyäkseen oven sisäpuolelle. Saranat ovat oven oikeassa reunassa. Avaajan puoli ovesta on sen ulkopuoli. Ovi on oikeakätinen (RHR).

Kuvalähde: http://www.beaconcdl.com

11
11

Vasenkätinen, ulos aukeava. Avaaja seisoo oven ulkopuolella ja vetää oven auki oikealla kädellään siirtyäkseen oven sisäpuolelle. Ovi on vasenkätinen, auki vedettävä (LH in-swing).

Kuvalähde: http://www.schererbros.com/interior_doors

 

Neljäs esimerkki

Tässä esimerkissä kätisyystulkinnat ja avautumistapa poikkeavat toisistaan, vaikka ovet ovat samanlaiset lukitusta myöden. Suomessa sisäpuoleksi mielletty onkin toisaalla ulkopuoli.

11

SUOMI: oikeakätinen, auki vedettävä. Kuvassa avaaja seisoo oven sisäpuolella, joka on samalla myös oven lukittava puoli. Hän työntää oven auki siirtyäkseen oven ulkopuolen puolelle. Saranointi on oven ulkopuolen oikeassa reunassa. Suomessa, auki vedettävien ovien luvatussa maassa, ovea kutsuttaisiin auki vedettäväksi oveksi, koska ovi aukeaa ovilehden ulkopuolelle. Karmin sisäpinnat ja mahdollinen kynnys näkyvät oven takana, sen sisäpuolella. Ovea kutsutaan oikeakätiseksi.

Piirros: Scancerco Oy 

 

11

Vasenkätinen, auki työnnettävä. Avautumissuunta on tyypillinen maissa, joissa ovet työnnetään auki. Kuvassa avaaja seisoo oven lukittavalla puolella ja työntää oven auki vasemmalla kädellään. Myös oven saranat ovat avaajan vasemmalla puolella. Oven lukittava puoli katsotaan ulkopuoleksi ja avautumiskaaren puoli, jonne avaaja on siirtymässä sisäpuoleksi. Ovikarmin sisäpinnat ja mahdollinen kynnys näkyvät avaajan puolelle. Ovi on vasenkätinen (LH).

Kuvalähde: http://www.beaconcdl.com

11
11

Vasenkätinen, sisään aukeava. Avaaja seisoo oven ulkopuolella ja työntää oven auki vasemmalla kädellään siirtyäkseen oven sisäpuolelle. Ovi on vasenkätinen, auki työnnettävä (LH in-swing).

Kuvalähde: http://www.schererbros.com/interior_doors

 

Viides esimerkki

Tämä esimerkki haastaakin määritystä antavan, sillä tällainen ovierikoisuus, jossa huullos on karmin näkyvämmällä puolella on myös mahdollinen. Tässä harvinaisuudessa ovilehden toinen tasopinta on samassa tasossa karmin ja seinäpinnan kanssa. Karmin sisäpinnat ja mahdollinen kynnys näkyvät oven avauskaaren puolella. Lukitus olisi suomalaisittain luontevaa olla huulloksen puolella.

Onko saranapuoli oven ulko- vai sisäpuoli? 

Entä onko ovi auki vedettävä, oikeakätinen VAI auki työnnettävä, vasenkätinen?

11

Piirros: Scancerco Oy 

 

Ota kantaa oven kätisyyteen Facebook-sivullamme

Katsotko ovea saranoinnista, avautumissuunnasta, avautumiskaaresta, lukituksesta, avaajan sijainnista vai jostain muusta? Ota kantaa kuvan kätisyyteen Fb-postauksessamme sen kommenttikentässä. Voit myös jatkaa artikkelin lukemista ja palata tähän kuvaan myöhemmin katsoaksesi muuttuiko käsityksesi oven kätisyydestä luettuasi koko jutun. 

Voit antaa palautetta artikkelista tai kertoa sen  kiinnostavuudesta lähettämällä meille viestin Facebook-sivujemme kautta. 

11

Kätisyys Euroopassa

Yksi maailman vanhimmista DIN-standardeista liittyy ovien kätisyyden tunnistamiseen. Se on saksalaisen Deutsches Institut Fur Normung E.V:n standardi DIN 107 Building construction; identification of right and left side. Sen ensimmäinen versio on 1922-05 ja nykyinen versio 1974-04.  Standardissa saranointi määrää kätisyyden. Vasemmalta saranoitu ovi vasenkätinen (DIN Left door/DIN links/DIN gauche) ja oikealta saranoitu  oikeakätinen (DIN Right door/DIN rechts/DIN droite).  DIN 107 -kätisyyden mukaan luokitellaan myös oviin asennettavat lisävarusteet kuten lukot.

Eurooppalainen standardi DIN EN 12519 Windows and pedestrian doors sisältää ovien sijaintiin liittyvän terminologian. 

Lähde: en.wikipedia.org

Eurooppalainen EN 1935/DIN EN 12519 /DIN 107

EN 1935 / EN 12519 / DIN 107 -standardit määrittävät myötäpäivään avautuvia ovia ja ikkunoita pidetään vasenkätisinä ja vastapäivään avautuvia oikeakätisinä, tai vaihtoehtoisesti oven saranapuolen sijainnin mukaan  oven vetosuunta huomioiden.

Lähde: handlie.eu

11
Perinteisesti tai standardin mukaan

Oven ulko- ja sisäpuoli tulkitaan eri lailla eri puolilla maailmaa. Siksikin kätisyysmääritelmät vaihtelevat niin alueellisesti kuin maantieteellisesti. Myös nimityksissä on jonkin verran eroa. Kätisyyden tulkintaan globaalisti toimivassa maailmassa, jossa ihmiset eri puolilta maailmaa toimivat yhdessä ei ole olemassa yksiselitteistä määritystä. Siksi kuvallinen ohje sekä keskusteluyhteys oven ostajan ja myyjän välillä minimoimat virhehankinnan mahdollisuutta. Esimerkiksi Portugalilainen handlie.eu kertoo Portugalissa perinteisesti käytettävän kansallista kätisyystulkintaa. Sen rinnalla esitetään kuitenkin DIN-standardin mukainen kätisyysstandardi erojen havainnollistamiseksi. 

11

Kuvalähde: handlie.eu

11

Kätisyys Yhdysvalloissa

Amerikan mantereella kätisyys nimetään saranapuolen sijainnin mukaan. Sekä sisään että ulospäin avautuvat ovat vasenkätisiä, jos saranat ovat ovilehden vasemmassa reunassa katsottaessa ovea kummalta puolelta tahansa. Vastaavasti toisinpäin. Lisäksi eritellään, onko ovi sisään vai ulospäin avautuva. 

Vasensaranoitu, sisään aukeava
(Left hand hinge LHH, in-swing)

Avaaja seisoo oven ei-lukittavalla työntöpuolella, joka on samalla sen ulko/etupuoli. Avaaja työntää vasemmalta saranoidun oven auki itsestään poispäin.

Oikeasaranoitu, sisään aukeava
(Right hand hinge RHH, in-swing)

Avaaja seisoo oven ei-lukittavalla työntöpuolella, joka on samalla sen ulko/etupuoli. Avaaja työntää oikealta saranoidun oven auki itsestään poispäin.

Vasensaranoitu, ulos aukeava
(Left hand hinge LHR, out-swing)

Avaaja seisoo oven ei-lukittavalla vetopuolella, joka on samalla sen ulko/etupuoli. Avaaja vetää vasemmalta saranoidun oven auki itseensä päin.

Oikeasaranoitu, ulos aukeava
(Right hand hinge RHH, out-swing)

Avaaja seisoo oven ei-lukittavalla vetopuolella, joka on samalla sen ulko/etupuoli. Avaaja vetää oikealta saranoidun oven auki itseensä päin.

Lähde: en.wikipedia.org

Kätisyys Australiassa

Australiassa sovelletaan nk. jääkaapin ovi -periaatetta, jossa kylmäkaapin ovea ei koskaan avata sisältä päin. Jos saranat ovat oikeassa reunassa tai oikeasta reunastaan ”riippuvan” oven oikealla puolelle, ovi on oikeakätinen. 

(Australian Standards for Installation of Timber Doorsets, AS 1909–1984, 6)

Lähde: en.wikipedia.org

11
11
11

Liukuovien kätisyys

Liukuovissa kätisyys kertoo kummalta puolelta liukuovi lukitaan. Liukuovissa kätisyyttä voidaan käyttää myös ilmaisemaan asentajalle, kummalle puolelle asennusaukkoa kulku taskuliukuovesta tulee sijoittaa.

Pintaliukuovesssa seinäpintaa pitkin liukuvan oven kohdalla kätisyys katsotaan siltä puolelta seinää, jonka edessä ovi liukuu. Kun oven vedin on sen vasemmassa reunassa, on sen käyntiaukko ovilehden vasemmalla puolella. Luonteva ote oven sivuun vetämiseksi läpikulkua varten on oikealla kädellä. Pintaliukuovia ei lukita.

Taskuliukuovessa avautuvan käyntiaukon puolelle ovilehteä sijoittuu vedin ja ”saranapuolelle” seinään integroitu metallinen ovitasku. Uppovetimillä olevan ei-lukittavan taskuliukuoven voi asentaa asennusaukkoon kummin päin vain, koska se on molemmin puolin samanlainen. Tilanne muuttuu, kun ovi halutaan lukita. Vääntönupista lukittavan taskuliukuoven kohdalla kätisyyden lisäksi tarvitaan tietoa, kummalle puolelle ovea asennetaan vääntönuppi.

Taskuliukuovi voidaan lukita joko vääntönupista tai avaimella. Oven lukittavalla puolella on lukitushela, kuten vääntönuppi ja sen toisella puolella helan vastakappale. Jos oven haluaa lukittavan esim. wc:n puolelta, vääntönuppi asennetaan wc:n sisäpuolelle. Liukuovi voi olla myös avaimella lukittava, mutta niillä valitettava taipumus ottaa hatkat reviiriltään.

Koska liukuovissa ei ole avautumiskaarta, voidaan niiden liukusuuntaa tarkastella myötäpäivään ja vastapäivään liukuvaksi. Taskuliukuovea, jonka ovitasku on etupuolelta katsottaessa oikealla ja joka avataan oikealla kädellä on Suomessa luontevaa kutsua oikeakätiseksi, varsinkin jos se lukitaan oven sisäpuolella. Muualla tällekin on erilaisia tulkintoja. Taskuliukuovenkin kohdalla on varminta ilmoittaa lukituksen puoli huonetilaa kuvaavalla sanalla, esim. vääntönuppi wc:n puolelle. 

Tasku- ja pintaliukuovien lisäksi markkinoilla on lasiaukollisia liukuovia, joissa on kaksi elementtiä: liukuva yksikkö (tai useampia) liukuu kiinteän yksikön (tai yksiköiden) eteen sekä nk. taiteovia, joissa yksiköt kääntyvät liukukiskon lopussa vähän tilaa vievää nipuksi oven reunaan, sen eteen.

XO-kielinen kätisyys

Liukuovissa käytetään usein XO-merkintöjä symboloimaan liukuvaa ja kiinteää yksikköä. X tarkoittaa liukuvaa elementtiä, O kiinteää, paikoillaan pysyvää ja siten myös suuntaa, johon liukuva yksikkö liukuu. Vasemmalta oikealle liukuvan oven tunnus on siis XO. 

Tunnus Paneelien määrä Liikesuunta Kuvaus
OX oikeakätinen 2 oikea paneeli liukuu vasemmalle
XO vasenkätinen 2   vasen paneeli liukuu oikealle
OX-O 3 keskipaneeli liukuu vasemmalla
O-XO 3 keskipaneeli liukuu oikealle
XOOX 4 uloimmat paneelit liukuvat keskelle
OXXO 4 keskipaneelit liukuvat ulkoreunaan

Lähde: windowguru.wordpress.com

11

Kuvalähde: community.homedepot.com

11

Kuvalähde: vinylwindowfactory.com

11

Kuvalähde: vinylwindowfactory.com

11

Kuvalähde: vinylwindowfactory.com

11

Ikkunan kätisyys

Ikkunoiden kohdalla aukeamissuunta eli kätisyys katsotaan aina huonetilan puolelta. Nykyikkunat valmistetaan pääasiassa sisään aukeavina, jolloin karmiin saranoilla kiinnitetyt ikkunapuitteet avautuvat huonetilaan päin. Puitteet on yleensä kytketty toisiinsa aukipitolaitteella, joka rajoittaa ikkunan avautumista.

Ikkuna on vasenkätinen silloin, kun sen saranat ovat vasemmalla puolella ja luonnollinen tartuntaoteote painikkeesta on vasemmalla kädellä. Ja toisin päin. Muitakin aukeamisuuntia ikkunoista löytyy. Vanhemmat ikkunatyypit olivat joko ulosaukeavia tai sisään-ulosaukeavia riippuen puitteiden määrästä.

 

 

11
Visit Us On FacebookVisit Us On InstagramVisit Us On LinkedinVisit Us On Youtube